Lokakuinen tervehdys, OAJ Kymenlaakson blogin lukija!
Syyslukukausi on päässyt hyvin käyntiin vähitellen paranevassa pandemiatilanteessa. Tätä kirjoitettaessa tasavallan hallitus suunnittelee yhteiskunnan rajoitusten purkamista ja rokotekattavuus nousee jatkuvasti. Toisen asteen koulutustakin annetaan lähiopetuksena, ja myös korkea-asteella lisätään lähiopetusta. Olemme siis siirtymässä kohti normaalimpia aikoja.
Samaan aikaan uudet kuntapäättäjät ovat aloitelleet työtään. Valtuustot ja hallitukset ovat kokoontuneet,lautakunnat aloittaneet työnsä. Ensi vuoden talousarvion valmistelu on viranhaltijoilla käynnissä ja poliittisen päätöksenteon hetki lähenee. Kuntapäättäjä, poliitikko, joutuu kohdallaan ratkaisemaan, nostetaanko veroja, suljetaanko uimahalleja, urheilukenttiä, päiväkoteja, kouluja vai tingitäänkö opetuksen laadusta tuntikehystä pienentämällä? Vai jatketaanko ennallaan rakenteita muuttamatta, lapsiluvun vähentyessä ja ikäihmisten määrän kasvaessa? Totisesti ei käy kateeksi kuntapäättäjän asema. Mukavia päätöksiä on yhä vaikeampi tehdä.
Alueyhdistys on kutsunut kuntapäättäjiä tapaamisiin vieden opettajuuden arvostusta ja kasvattajan ja opettajan työn merkitystä päättäjien tietoisuuteen. OAJ on valmistellut kuntavaikuttamisen ohjeet paikallisyhdistyksille.
Nyt on ensiarvoisen tärkeää paikallistasolla solmia yhteys uusien päättäjien kanssa. Koota oman paikallisyhdistyksen vaikuttajien kärki ja viedä esimerkiksi kunnanhallituksen ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja lounaalle ja kertoa, mitä opettajan työ nykyisin on. Tai kutsua koko lautakunta tapaamiseen paikallisyhdistyksen hallituksen kanssa ja kertoilla kuulumisia päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista – sellaista, mitä hallinnon virkamiehet eivät muista tai osaa kertoa.
Samalla OAJ:n arvostushanke on esillä julkisuudessa. Me kaikki opetusalan ihmiset, opettajat ja esimiehet, luomme yhdessä Opettajakuvaa sanoillamme ja teoillamme. Oma näkemykseni on, että kerrotaan realistisesti, mitä työmme nykyisin on – unohtamatta sen hienoa puolta, työtä lasten ja nuorten hyväksi.
Kuntatalous tullee kiristymään lähivuosina hyvinvointialueiden aloittaessa 2023. Sote syö yhä enemmän voimavaroja väestön ikääntyessä. Vaarana on, että Sote-menot rahoitetaan kasvatuksesta ja opetuksesta leikkaamalla. Tätä me emme OAJ:ssä hyväksy. Suomen, Kymenlaakson ja oman kuntasi menestyksen avaimet ovat lapsissa ja nuorissa – tulevissa yrittäjissä, työntekijöissä, innovaatioiden luojissa. Tutkimus, kasvatus ja opetus luovat tulevan osaamisen edellytykset.
Tässä äärimmäisen arvokkaassa työssä Sinä ja minä saamme olla mukana.
Pitäkäämme ammattiamme esillä ylpeästi työnteon edellytyksiämme puolustaen – se on lasten ja nuorten etu.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille!
Tuomas Riikonen
Alueasiantuntija
OAJ:n Kymenlaakson alueyhdistys ry
gsm +358 44 744 05 80